Juokseminen elämäntavaksi

IMG_3499

Kevät on parasta aikaa aloittaa uusi ihana lenkkeily harrastus. Auringon lämmittäessä ilmaa ja sulattaessa jäitä lenkkipoluilta, alkaa ulkona liikkujien määrätkin nousemaan. Keväinen sää saa ihmiset heräämään ja kävelytiet kutsumaan kulkioitaan.

Kulkioiden joukossa on kokeneita pro-lenkkeilijöitä, jotka juoksevat vuodenajasta riippumatta. Näiden kestävyyshirmujen sekaan mahtuu myös lenkkipolkujen noviisit, jotka ovat päättäneet ottaa lenkkeilystä uuden elämänkumppaninsa. Valitettavan usein tämä intohimoisesti alkanut suhde päättyy kumminkin pian eroon, jolloin vanhempi suola nimeltä sohva alkaa jälleen janottaa. Eron jälkipyykkiä pestessä aletaan miettimään mikä osa oli se joka tuhosi vasta-alkaneen liiton. Itse väittäisin omien kokemuksieni perusteella vastauksen löytyvän ahneudesta: halutaan liikaa, liian nopeasti ja mieluiten mahdollisimman pian.

Hitaasti hyvä tulee

Vanha sanonta: “maltti on valttia” osuu kuin lanka neulan silmään puhuttaessa niinkin raskaasta ja vaativasta lajista kuin juoksu. Ihminen joka ei ole eläissään juossut pidemmälle kuin bussipysäkki, ei voi aloittaa lenkkeilyä vaatien itseltään kohtuuttomia. Kehon totuttelu uuteen lajiin vaatii aikaa ja kehittyminen seuraa perässä, kunhan vain maltat odottaa.

img_3470.jpg

Muistan itse ajatelleeni joskus koulun liikuntatuntien pakollisilla juoksuosuuksilla, että: “kuinka nuo muut pystyvät juoksemaan tän koko matkan yhteen soittoon pysähtymättä tai kävelemättä”, ajatuksistani huolimatta en kumminkaan pysähtynyt täysin. Juoksin verenmaku suussa, jokainen raaja maitohapoilla, koska luovuttaminen muiden nähden ei ollut vaihtoehto. Maaliviivalle päästessäni hengitykseni muistutti lähinnä paniikissa olevan ihmisen hyperventilointia. Silloin toivoin, että kukaan ei tulisi kysymään minulta mitään, koska kaikki energia keskittyi sillä hetkellä vain tajuissa pysymiseen. Minut oli traumatisoitu.

Cheerleading (kilpa) harrastuksen aloittaessani jouduin hautaamaan traumani juoksemisesta, koska kyseinen laji edellytti todella kovaa kestävyyskuntoa. Myöhemmässä vaiheessa lopetettuani harrastuksen töiden takia, lopetin myös säännöllisen urheilun pitkäksi aikaa. Onneksi kunto säilyi hyvällä tasolla fyysisen työni ohella.

IMG_3500

Juokseminen harrastuksena tuli kuvioihini vasta aikuisiällä. Muistan miettineeni joskus, kuntosalin juoksumatolla hölkötellessäni, että voisinhan minä tätä samaa harrastaa ulkonakin. Seuraava ajatus oli kestävyys. Kuinka pystyisin juoksemaan vaihtelevassa maastossa hyytymättä?

Aloitin itse lenkit hyvin lyhkäsistä matkoista: kun pystyin juoksemaan kaksi kilometriä kevyesti, tuplasin panoksia. Kehittyminen ei kumminkaan aina (tai koskaan) ollut nopeaa ja välillä tulikin tehtyä hirvittäviä ylilyöntejä. Alkuun ei koskaan pitäisi lähteä pakolla repimään ja ahmimaan kilometrejä. Kunto kasvaa jatkuvasti, vaikka sitä ei alkuun huomaisikaan. Jossain vaiheessa sitä havahtuu tilanteesta jossa on ylittänyt sen kehitysvaiheen, jonka ei omasta mielestä pitänyt olla edes koskaan mahdollista.

Juoksemisessa tärkeää on fiilis ja oman kehonsa kuunteleminen, silloin kun puhutaan harrastuspohjaisesta lenkkeilystä, josta halutaan saada pysyvä tukipilari elämään. Pakottamalla ja turhan korkeilla sykkeillä saa vain rikottua oman kroppansa, sekä mielensä. Lenkkeilyn kuuluisi olla kehoa ja mieltä korjaavaa tekemistä hyvällä flowlla.

Keskity siis omaan tekemiseesi ja lopeta itsesi vertaaminen muihin. Koko lenkkiä ei tarvitse jaksaa juosta yhteen soittoon, eikä ylämäissä tarvitse vetää sykkeitä oksennukseen asti. Edessä olevaa lenkkeilijää ei tarvitse ohittaa, eikä ohittavan juoksijan vauhtia tarvitse alkaa seuraamaan. Näitä ohjenuoria muistuttelen harvase päivä myös itselleni, kun lenkille lähden. On tärkeää tiedostaa omat rajansa ja muistaa kuunnella oman kehon viestintää. Mielestäni vain tällä tavalla lenkeistä voi oikeasti nauttia ja saada endorfiinivyöryjä, jotka koukuttaa hyvän olon tunteellaan juoksemisen pysyväksi osaksi elämääsi.

IMG_3445

Kevyin askelin ja kevyin mielin kohti viikonvaihdetta. 

 

 

 

 

 

TAVOITTEENANI: SÄÄNNÖLLINEN LIIKUNTA

015a105d05efef3618f3cb83e2b4ebe402bdcfc35f

Treeniä se vaatii jos tahtoo kuntoon päästä kesäksi, tai saavuttaa omia tavoitteitaan. Itse olen mestari luomaan pääni sisällä laajoja strategioita, joidenka avulla saavutan (tai paremminkin saavuttaisin), ne haluamani parannusehdotukset omassa ulkokuoressani.

Jokaisellahan meistä on aina joku kohta kehossaan (painosta, iästä tai sukupuolesta riippumatta) jota tahtoisi jollain tapaa muokata enemmän mieleisekseen. Itse tahtoisin muokata pysyvyyttä treeneihini ja sitä kautta tuloksia kehoon, sekä mieleen. Tahtoisin siis saavuttaa jonkinlaista säännöllisyyttä ja muokata liikunnasta säännöllisen elämäntavan.

019fb915b3b45c1ec7d2152d5fffd6518e320a1a74

Olen aina ollut urheilullinen ja liikkunut monipuolisesti, mutta treenaamisestani on aina puuttunut rytmillisyys, jonka kautta luodaan pysyviä asioita osaksi omaan elämään. Käytännössä tämä rytmin puute siis tarkoittaa kohdallani seuraavaa: pari viikkoa säännöllistä treeniä, viikko tai kaksi taukoa, viikko tai pari taas treeniä ja sitten taas palautellaan viikkotolkulla. Johan sen järkikin sanoo, että tuossa kaavassa ei ole mitään järkeä. Epäsäännöllisen säännöllisellä ei saavuteta yhtäkään tavoitetta. Treeni pyörii oravanpyörää niin salilla kun juoksupolullakin, kehitystä ei tapahdu ja mikään ei motivoi. Samojen juttujen toistuvasta hieromisesta ei myöskään muodostu elämäntapaa, eikä treenaaminen vaikuta pysyvästi henkiseenkään hyvinvointiin. Mikä avuksi?

01dcab34f83c2c4370dcfe90f2765eecbdb43369d4

Tiedostan siis omat ongelmakohtani treenaamisessa ja tätä kautta olen luonut strategian kohti terveellisempiä elämäntapoja. Tapoja jotka tulisivat elämääni jäädäkseen. Jäisivät ja sitä kautta jalostuisivat. Jalostuisivat tuottaen uusia perspektiivejä elämääni. Elämääni, jonka elän vain kerran ja sen miten sen elän on se kohta, johon pystyn omilla valinnoillani vaikuttamaan.

Tavoitteenani on säännöllisyys eli treenin määrän vakioituminen tavaksi ja sen kautta oman kehon muokkaus mieleisemmäksi. Aikaisemmin ajattelumaailmani on kulminoitunut pelkkään kehonkuvalliseen muutokseen; muutos tarvitsee pitkäjänteisyyttä. Kova työ palkitaan, jos työ on tehty oikein. Pyrin siis fokusoitumaan tekemiseen, sen laatuun ja määrään. Motivoin itseäni minulle räätälöityä harjoitussuunnitelmaa noudattamalla: ohjeita seuraamalla syntyy onnistumisia! Olen aika varma että mitä pidemmälle mennään ja mitä enemmän saan rakseja vedettyä tehtyjen treenimerkintöjen päälle, sitä varmemmin liikunnasta alkaa muodostumaan rutiini arkeeni, tapa jota ilman en voi elää.

01a5e655078940fc8ab248b76b0bf593a9778e4df6

Tekemisen fiilistä!